Sommartiden hei hei!

Kesäinen sää houkutteli meidät lähtemään pienelle matkalle. Passatti pakattiin ääriään myöten täyteen ja sen nokka suunnattiin Turkua kohti. Viikkari kun viimein on hommannut uuden botskin, niin pitäähän sellaisen ihmeen tilat ja palvelut tarkastaa. Täytyy sanoa, että kyllä laivayhtiö oli panostanut. Koirille löytyi oikeata keinonurmea oikein kokonaiset kaksi neliön kokoista palstaa kutoskannen ulkoalueelta.
No kun laiva kerran meidät Tukholmaan toi, päätimme rantautua rakkaan naapurimaan kamaralle. Kyllä kansankodissa sitten onkin mukava ajella ränniteitä. Olimme varanneet mökin entuudestaan tutusta paikasta läheltä Seffleä.
Lauantaina suuntasimme Fengersforssiin. Tomtom johdatti meidät Ruotsalaisen maalaismaiseman läpi pelipaikoille - Fengersforsin jalkapallopyhättöön. Terrier klubin ryhmänäyttelyssä sileäkarvaiset arvosteli Helena Peterzens. Dexter (Vorondo Hescin) oli toiseksi paras uros ja sai varasertin. Lara (Vorondo Herenya) voitti nartut ja sai sertin. Lara valittiin myös rotunsa parhaaksi. BIS-kisassa Lara pääsi kahdeksan parhaan joukkoon.
Vorondo Herenya - Lara
Lara
Sunnuntaina Passatin nokka käännettiin kohti Vänersborgia. Saimme sieltä muutamia tuliaisia kotiin. Dexter oli paras uros ja sai cacibin ja sertin. Lippe (Ketkumetkun B. Veronica) tuli nartuissa toiseksi ja sai cacibin. Nyt Lippe pääsee anomaan kansainvälisen muotovalion titteliä. Onnittelut kasvattajalle!
Dexter
Ketkumetkun B. Veronica

Kommentit

Suositut tekstit