Terveisiä pikkurapakon toiselta puolelta

Erikoisnäyttelyn helteinen päivä on ohitse ja uudet voittajat tälle vuodelle saatu. Palautimme ilmapalotelineen virkaa tehneen kiertopalkinnon ja eteisen seinää koristaneen lautasen.

Uroksissa Daimon (Bodils Daimon) sijoittui valioluokassa kolmanneksi. Nartuissa Kannisen Hilma (Joze’s Silent Waters) voitti juniori luokan ja oli myös kolmanneksi paras narttu. Hilma sai myös varasertin. Lippe (Ketkumetkun B. Veronica) tuli avoimessa luokassa toiseksi. Pitää siis etsiä joku taulu eteisen seinälle siihen missä BIS-lautanen vielä viime viikolla majaili.
Passatin lukemat perjantai aamuna ennen erkkaria


Erikoisnäyttelystä suuntasimme suoraan kohti Turkua. Hieman kiirettä piti, mutta olimme lähemmäs puoli yhdeksää jo ulkoiluttamassa koiria Turun linnan puistossa. Siitä sitten matka jatkui Viikkarin uumeniin.
Kaikkien piskien mielestä laivallahan on ihan mukavaa. Aamulla kävimme jopa tutustumassa kannella siihen niin mahtavaan koirien pissilaatikkoon. Pitää tällä kertaa antaa pisteet laivayhtiölle. Laatikko oli todellakin puhdas. Siellä ei majaillut kuin yksi tupakan tumppi ja ei yhtään lasinsiruja. Koirat uskalsi siis jopa päästää laatikon lähelle.
Aamulla Tukholmassa

Tukholmassa sää vain oli jotakin aivan toista helteiseen Jämsään verrattuna – harmaata, sateista ja suhteellisen kalseaa. No Tukholma jäi pian taakse ja Passatin nokka suunnattiin kohti Sundsvallia. Sundsvallista käännyimme kohti Årea, mutta sitten piti tankata. Käännyimme pois päätieltä bensa-aseman kylttejä seuraten, mutta opasteita ei yhtäkkiä enää ollutkaan ja bensa-asemaa ei näkynyt. Siinä sitten tuli kiivasta sanojen vaihdantaa, mutta sitten löytyi ruokapaikka. Tilasimme kebab-annokset ja saimme mega kokoiset super hyvät kebab-annokset. Niillä sitten pärjättiinkin koko loppu päivä.
Tässä pikku pikku kebab....näyttää kyllä kuvassa pienemmältä.


Kun jatkoimme kohti Årea maisemat muuttuivat aika mäkisiksi ja näimme jopa lunta, niin ja poroja. Norjan puolelle tultaessa eteen tuli yhä jylhempiä rinteitä.
Åre kesäpuvussa

Poroja

Pari tunneliakin tuli matkalla vastaan ennen kuin saavuimme Trondheimiin. Hotellikin löytyi helposti. Koiria ulkoiluttaessa olemme vähän tutustuneet kaupunkiin. Hotellihuoneemme on kuudennessa kerroksessa ja täältä on kyllä suhteellisen hienot maisemat.

Huomenna koitetaan löytää näyttelypaikka. Sadetta on luvattu. Haltit on otettu esille. Taidan käydä nukkumaan.

Kommentit

Suositut tekstit